Heinäkuu on alkanut vauhdilla ja melkoisen vauhdikas heinäkuu onkin tiedossa. Kesän kohokohtaan, ulkomaan matkaan, on vaivaiset 35 päivää! Sehän tarkoittaa sitä, että matkalaukun voi ottaa esille ja todellinen matkakuume saa nousta huippulukemiin. Harmillinen asia tietysti on se, että työtaival loppunee samalla, mutta onneksi opiskelu jatkuu.

Jo tämä kuun alku on ollut mieletön! Olen nähnyt ystäviä, kokeillut autolla ajamista pitkästä aikaa, katsonut mahtavia elokuvia ja viettänyt vapaapäiviä rentoutuen. Tänään pääsee taas töihin ja sitä, jos jotakin, odotan melkoisesti. On tässä jo oltukin vapaalla ihan sopivasti - ehkä tosin liiaksikin. Laskin, että 22 työpäivää olisi jäljellä, jos ei mukaan lueta niitä muutamia vapaa päiviä, jotka työpäivien välissä seikkailevat. Mutta vastahan aloitin kesäisen työurakan…

Uskomatonta, mutta totta, en ole vieläkään päässyt uimaan. Aino käväisi kyllä juhannuksena kahlailemassa, mutta minä en tietäni mereen tai järveen ole löytänyt. Vapaapäivinä on ollut joko sateista tai ”viileää” ilmaa ukkosineen, joten uiminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Viimeistään ulkomaille jää minun talviturkkini, joskin se on erittäin todennäköistä vielä tässä vaiheessa ja matkaan ei ole enää kovin kauaa. Eipä olisi ainakaan vesi kylmää.

Ensi viikolla tapahtuu jälleen. Suunnitelmissa olisi lähteä Ainon kanssa moikkailemaan kavereita ja kummisetäkin palaa työmatkaltaan. Jos jo ensi viikolla ottaisi matkalaukun esille pakattavaksi ja jättäisi ne ylimääräiset tavarat pois. Lista tarvittavista tavaroista ja vaatteista auttaa huomattavasti. Kiitokset ystävälle, joka oli tehnyt listan, muokkasin siitä omanlaiseni. Nyt se näyttää enemmän minulta.

Jospa me Ainon kanssa lähdettäisi ulos kurkistelemaan ulkoilmaa ja voisin alkaa valmistautua tulevaan työpäivään iloisin ja reippain mielin. Jalan jäljet, joita tähän kesään on jätetty, ovat melkoisen työpainotteisia, mutta onneksi niihin mahtuu myös ihanan pitkiä lenkkejä Ainon kanssa, ystäviä ja sisaruksia. Ihanaiset.

Juhannusviikosta selvitty kunnialla vaikka viikko sitten olo oli suoraan sanoen hirveä. Sain jostain kaverikseni oksennustaudin, joka ei ollut mieluisa seuralainen ollenkaan. Kaksi päivää vessan ja sängyn vankina auttoi pohtimaan, ettei sairastelu ole mua varten. Noh, siitäkin selvittiin!

Jos tässä kuulumisia tarvitsisi kertoa, niin samaa kaavaa noudattaen, ”ei uutta”-linja pitää. Töissä hääriminen on pelastanut minut tylsyydeltä ja liialliselta pohdinnalta ja olen enemmän kuin iloinen, että tänäänkin pääsee töihin! Tällä viikolla tosin aloitan ”Herkutellaan kerran viikossa”-urakan ja yritän saada karkin syöntini kuriin. Samoin voisi noita terveellisiä linjoja alkaa pitää heinäkuun, olisi mukavampi ottaa kaikki irti sitte elokuussa ja palkita itsensä, jos tässä nyt onnistuisi.

Samainen ahdistus yksinolosta jatkuu edelleen. Ainakin väsyneenä. Eilen meinasi seinät kaatua päälle, mikä olisi ollut hieman ikävämpi juttu, olisi koko omakotitalo mennyt samalla. Mutta kunnon yöunien ja lepäämisen jälkeen jaksaa taas olla iloinen ja positiivisella asenteella. Ikävä minulla on kokoajan, mutta ei se potemalla katoa. Haluaisin kovasti nähdä ystäväni, mutta ainakin omalta osaltani reissaaminen mihinkään on töiden ja vapaiden sekoituksella lähes mahdotonta. Eiköhän tästä eteenpäin pääse ja aika kulunee nopeaan, kun jaksaa hymyillä. Onnekseni minulla on tuo kesätyö, josta saan voimia ja lisää positiivista asennetta!

Eilen sitte iski kunnon matkakuume. Aikaisemmin elokuun matka on tuntunut milloin miltäkin. Välillä se on ollut erittäin hienoa ja välillä ahdistanut, kun koiralla ei ole ollut varmaa vahtia. Nyt on koiralle hoitaja palkattu ja saa alkaa nauttia siitä, että matka lähenee. Odottavan aika on pitkä, mutta matkaan ei ole enää kuin 44 päivää! Se aika menee nopeasti ja noh, pian olenkin Alanyan auringon alla! Samalla se tarkoittaa sitä, että töitä on jäljellä 41 päivää Se ei niin iloista olekaan, kun pitää työstään. Lento tosin pelottaa minua jo nyt, mutta se on sitte niiden aikojen jännitys.

Nyt on alkanut todellinen asuntojen metsästys! Tänään soitin muutamasta asunnosta, sillä Aino-hauvan vuoksi en ihan jokaiseen kohteeseen voi laittaa hakemusta. Onnekseni muutamasta asunnosta kuulin, ettei ole ehdotonta kieltoa kotieläimille. Aino saisi ilmeisemmin muuttaa siis mukana.

Tämän kertaiset sepitykset loppuvat osaltani tähän. Nyt valmistautumaan työntekoon ja tähän viikkoon. Halituksia!

Yöllinen aloitus juhannusviikolle täältä kaiken keskeltä. Mun juhannusviikko kuluu työn touhussa ja muutamalla vapaapäivällä voin rentouttaa jo erittäin rentoutuneita aivonystyröitäni. Juhannuskin kuluu ilokseni töissä, eipä haittaa ollenkaan. :)

Hectorin biisi, Kuinka voit edes väittää, iski muhun biisikärpästä katsellessani. Jotenkin tähän mun olotilaan ja kaikkeen mitä mun mielessä nyt myllertää. Vaikka mulla oli pikkusisko kaverina täällä asunnolla, niin silti oli todella tyhjä olo vähän väliä. Johtuisiko siitä, ettei siskolle voi puhua ihan kaikkea, mitä mielessä painaa? Siskoni on kuitenkin vasta 11-vuotias, joten hän voisi ottaa murheeni liian erilaisella tavalla kuin ne tarkoittaisin ja toisaalta sekin, että sisko todella on vasta 11-vuotias. Ihan vielä en hälle ihan kaikkea kerro.

Toisaalta yksinäisyys on vain mielentila ja toisinaan se paisuu konkreettiseksi tilaksi. Kumpaa tämä ahdistus on? Onhan mulla ihanat ystävät puhelinsoiton päässä, mutta jotenkin haluaisin nähdä ihmiset konkreettisesti edessäni. Sen olen ainakin tämän kesän aikana ymmärtänyt, että olen laumaeläin. Minua ei ole luotu yksinäiseksi vaan tarvitsen paljon ihmisiä ympärilleni tunteakseni olevani elossa. Liika yksinäisyys tekee hulluksi.

Toivon mieleni piristyvän ensi viikon aikana, työn touhussa ja muutaman vierailun avulla. Ehkä tämä kaikki johtuu vain siitä, etten tunne oloani täysin kotoisaksi täällä ja ehkä sekin, ettei niitä ystävyyssuhteita täällä oikein ole. Vain sukulaisia ja ”hyvää päivää”-tuttuja. Harmitus ja ahdistus. Selviän.

Jotakin hieman iloisempaa sitten, jotta ahdistusharmituksesta päästään yli. Anna Järvisen ja Olavi Uusivirran duetto, Nuori ja kaunis, on noussut mun voimakappaleeksi viimeisen viikon aikana. Tykkään biisistä ihan mielettömästi ja sitä kuunnellessa tuntuu kuin leijailisi omissa maailmoissa, matkalla kohti onnellisuutta. Samaan tilaan pääsen, kun näen ystäviäni ja katson lempisarjojani. Pöhköä, eikö vain?!

Näistä pöhkötyksistä siirryn nukkumaan. Aamulla ylös ennen kymmentä. Kauniita unia ja parempaa huomista! Pus.

Mulla alkaa tä kesävaihde vihdoin toimia. Koko ensiviikko on täynnä suunnitelmia, hyvä etten aikatauluttamaan sen enempiä alkanut. Sitäkin olen näiden suunnitelmien ohella alkanut harrastaa. Se huono puoli siinä on, ettei aikataulut toimi - en herää herätyskelloon.

Koko tämän loppuviikon olen laittanut kellon soimaan tarpeeksi ajoissa, moneen kertaan erilaisilla herätysmelodioilla. Mikään ei toimi. Olen herännyt aina viime tinkaan ja saanut juosta koko aamun. Huoh, ei tämäkään unelmaa ole ollut. Muutaman tunnin yöunilla koko päivä seikkaillen ja yöllä ei tule uni kuumuuden vuoksi. Harkitsen taas tänä iltana kuumaa suihkua ennen nukkumaan menoa. Jos ehtisin nukahtaa ennen hien pukkaamista otsalle?

Suunnitelmiin siis, maanantai ja tiistai menevät täysin aloilleen asettumiseen ja herätyskelloon totutteluun. Pakkohan mun on herätä herätyskelloon, jos meinaan töitä tänä kesänä tehdä! Keskiviikkona suuntaan moikkaamaan kavereita toiselle paikkakunnalle ja torstainenkin kulunee siellä. Perjantai tuo tullessaan oleilua ja hyvän ilman salliessa lauantaina pitäis mennä siskon ja äiteen kanssa rantsulle. Sisko jäänee mun luokse yöksi ja sunnuntaina siskon palautus kotiin. Sellanen suunnitelmallinen viikko olis siis tiedossa.

Passin ajattelin laittaa vireille huomenna. Pakko mun on saada henkilöllisyystodistus, jos aion ajokortin hommata ja matkustaa loppukesästä, kun loma alkaa. Huomenna taas odotellaan arvosanoja koulusta ja tuudittaudutaan siihen, että täydennettäviä tehtäviä on enemmän kuin yksi, eipä pääse pettymään niin pahasti. Tässä kohtaa pessimismi rokkaa, muuten olen sitä vastaan, optimistisena luonteena.

Nämä asuinviikkoni täällä ovat kuluneet kuin siivillä. En ole ehtinyt asettua taloksi, vaikka olen täällä asustellut jo pari viikkoa. Mulla on ilmeisesti ollut kokoajan kauhea kiire (?) tai tekeminen ei ole suuntautunut tavaroiden paikoilleen laittamiseen. Energiani olen suunnannut aivan jonnekin muualle. No, ainakin olen täällä.

Olen taas koonnut muutamia ihania kesäbiisejä itselleni puhelimeen. Niitä kuunnellessa tulee hyvä mieli ja matkaaminen sinne sun tänne sujuu paljon mukavammin.  Lähden jälleen jättämään omat jalan jälkeni tähän kaupunkiin, kesäisten biisien tahtiin. Adios!

Vuosia on tullut taas lisää - tai oikeastaan nuorennuttu on taas vuodella. Juhlat juhlittu ja kakut syöty, pikkusiskoni teki minulle Niiskuneiti kakun. Nams. Synttärilahjanikin sain, jonka itselleni tilasin - House 4. tuotantokausi kilahti tiistaina postiluukusta. Tiedänpähän mitä sadepäivien tekemisiin kuuluu. Thanks to Dr. Gregory House.

Ihanaa, ei ole tarvinnut palella! +30 astetta sopii mulle mainiosti! Tänään mittari pihalla näytti +34 varjossa, enkä laittanut ollenkaan hanttiin. Viimeksi elohopean kohotessa vain +20 asteeseen mulla tuli vilu Olen syntynyt mielestäni aivan väärään maahan. Täälläkin sais olla ympärivuoden +30, ei haittais mua.

Aamulla tuli nautittua auringosta leikkien Ainon kanssa ja illan tullen seikkailin äidin luokse päivittämään kännykkäni musiikkikirjaston. Nyt raikaa kesäiset biisit ja on mukavampi seikkailla iloisen ja pirteän musiikin tahdissa. Samalla tuli pyöräiltyä viitisen kilometriä melko tahdikkaasti. En voisi sanoa, että olis ollu kylmä pyöräillä kahdeksalta illalla.  Hiki tuli ja olo oli kuin vesiputouksella - siten se hiki virtas!

Ainolla on varmasti kuuma tuossa tummassa turkissaan - en epäile ollenkaan. Siksi olenkin kuin ajoittanut Ainon lenkit varhaiseen aamuun ja myöhäiseen iltaan. Päivällä lyhyt lenkki riittää, sillä tyttöhän saisi hellehalvauksen, jos lähtisin hänen kanssaan reilulle puolen tunnin kävelylenkille keskellä päivää! Ja neitohan kävelee niin nätisti vierelläkin… Aino vetää lenkillä suuntaan jos toiseen ja haahuilee hajujen haistelemisen lisäksi lintujen perässä! Siinä sitä onkin tekemistä, että pitelee Ainoa lenkillä aisoissa. Tänään illalla, Ainon ollessa vapaana pihalla, päätti hän nähdä eksyneen, pihalla seikkailevan, lintusen. Aino ei karannut tontin rajojen ulkopuolelle lähtiessään saalistamaan vaan saapui kutsusta takaisin viereeni. Tyttö tottelee.

Ajattelin ensiviikolla tehdä kesäisen reissailun opiskelupaikkakunnalle ystäviä tapaamaan. Ikävä tässä on jo ehtinyt tulla. Kunhan Ainon saisin hoitoon, niin voisin lyödä päivämäärät lukkoon ja nauttia vapaista. Huomenna odottaakin työvuoro ja loppuviikko helteineen menee työnmerkeissä. Mikäs siinä, kivaa työtä mulla kesäksi on. Ei harmita ollenkaan.

Jospa tämän yön sanomiset olisi jo sanottu. Uni ja Dr. Gregory House odottavat minua ja kovin. Unien maailmaan jättämään jalan jälkiä.